Pitelin käsissä kahta lippua Tampereen teatterin Les Misérablesin ennakkonäytökseen. Tämä jos mikä on haaste minulle, sillä en ole koskaan aikaisemmin musikaaleissa käynytkään. Meikäläisen musikaalituntemuksesta voidaan sanoa tämä: kun kävelin liput kourassa kotiin, niin menin heti läppärille ja laitoin googleen ”Les Misérables + musikaali”. Ja nopeastihan vastauskin tuli: Maailman kuuluisin musikaali. Kiva. Tällä siis mentiin…

Musikaalien kohdalla olen ollut omien ennakkoluulojeni uhri. Ennakkokäsitykseni on lavalla tapahtuvasta joikhaamisesta, jossa on joku pelle välillä naurattamassa yleisöä ja joku naisnäyttelijä-parka uhrautuu ja saa sen isoperseisen rooliin, mikä myöskin aiheuttaa yleisössä tyrskintää. Välillä on nessuaika ja jossain vaiheessa pääsee kahvia ja nisua haukkaamaan puoliajalle.

Eli tämä arvio ei ole ammattilaisen sydänverellä ja kriitikon terävällä kynällä kirjoittama ”Vahvempi kehollinen karaktääri”-lauseita vilisevä arvio, vaan minun omia henkilökohtaisia aivopieruja. Miltä siis minusta, yksinkertaisesta veronmaksajasta tuntui.

Teatteri-iltaan valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin. Minulla oli mietitty valmiiksi siisti halpahallipaita. Mahan päällä oli hammastahnajälki, jonka minä ”putsasin” syljellä kostutetulla sormellani.

- Et laita tuota lumppua päälle, vaan pistä kauluspaita!

Vaimoni neuvoi. Ja minä vaihdoin paitani. Tämä taas olisi hieman vaatinut silittämistä, mutta ei kait sitä pimeässä teatterissa kukaan huomaa. Teatteri-iltaa varten kaljuni kaipaili vielä partahöylän sipaisua. Kulttuurikaljuni luomiseen vaadittiin verta, hikeä ja kyyneliä. Koska minulla oli kolmiteräinen partahöylä, mulle ei tule yhtä syvää haavaa vahingon sattuessa, vaan kolme siistiä, syvää haavaa vierekkäin. Kurja juttu.

Saavuimme teatteriin hyvissä ajoin. Ja ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi upeisiin lavasteisiin. Upeat taulukehykset ja lavan keskiosaa hallitsi vanha puu. Hassua miten minusta puu oli kuin yksi tärkeä näyttelijä koko esityksessä.  Puu toi minulle mieleen Asterixien loppuruudun kohtauksen sarjakuvissa, joissa bardi Trubadurix sidotaan juuri samannäköiseen puun runkoon suu kapuloituna, muiden nauttiessa juhlaillallista.

Musikaali alkoi. Isommissa kohtauksissa minusta näytti kuinka lava alkoi käydä pieneksi. Insinöörinä minusta oli hauska ja mielenkiintoista seurata kuinka nämä ongelmat oli ratkaistu ja kuinka kohtausten vaihtuessa vaihdettiin rekvisiitat. Kuinka jouhevasti kaikki sujui. Pukuloistoa. Sitä nähtiin. Nessupaketilla käytiin. Mutta myöskin oli riemastuttavia hahmoja. Jännitystä. Romantiikkaa. Siirappia. Mutta istuessani ja katsellessani kaikkea tätä, olin vakuuttunut että tottakait pitää olla kaikkea tätä. Ja se isoperseinen, topattu nainenkin. Kolmituntinen esitys ei tuntunut pitkäveteiseltä, vaan piti otteessaan hyvin. Etukäteen pelkäämäni lapsinäyttelijät eivät olleet onneksi ”hellyttäviä” tai ”ihkuja”, vaan aitoja. Yhdessä minua sykähdyttävässä kohtauksessa potkaistiinkin kuollut lapsi rappusilta maahan.

Minuun vaikutuksen tekivät Jean Valjaen (Tero Harjuniemi) ja Javert (Jonas Saari). He vetivät todella hienosti roolinsa. Javertin tullessa lavalla oli jännitystä ilmassa. Enpä olisi uskonut että Javertin roolin veti vara-Javert sairaustapauksen takia. Uskomaton suoritus. Aina kun Javert tuli valokeilaan, musiikkikin muuttui aggressiiviseksi. Jopa minäkin ymmärsin, että kyseessä oli ”pahis”. Harjuniemellä ja Saarella oli yksinkertaisesti seisauttavat äänet. Huh-huh.

Eturivissä näytti olevan Kurjat-fanejakin. Näin vanki numero 24601-paitoja ihmisillä. Suomennoksessa Jean Valjean onkin vanki numero 668. Itseäni viisaampi osasi minulle kertoa, että tämä johtuu ihan siitä, että kaksineljäkuusinollayksi on kohtalaisen vaikea laulettava. Höh. Itse ajattelin, että vangin polttomerkin näyttäminen lavalla olisi alkuperäisellä numerolla vaatinut enemmän rintakehän paljastamista…

Ja jos oli faneja oli myös ihmisiä, joiden kuulin kuiskaavan vierustovereilleen, että on ”joskus nähnyt Les Misérablesin telkkarista.”

Pois lähtiessäni jäin miettimään. Olin viihtynut katsomossa. En sano, että musikaalit olisi vieläkään ”mun juttuja”, mutta mielelläni tämänkaltaisia suurproduktioita voisi vast’edeskin nähdä. Mistähän niitä 24601-paitoja saisi tilattua?

http://www.tampereenteatteri.fi/fi/naytelma/les-miserables/

 

Liput: Tampereen teatteri.