Yritän kirjoittaa Dario Fosta mainitsematta Mysteerio Buffoa ja Erkki Saarelaa. Epäonnistuin jo ensimmäisessä lauseessa.

Tällä kertaa Kulttuurikarppaajamme kävikin teatterissa. Kun olimme ensi-ilta-kuoharit imaisseet napaamme, niin läksimme vaimon kanssa kiipeämään parvekkeelle. Enpäs ole ollutkaan näin teatterin kummituksena yläilmoissa aikaisemmin. Opin samalla yhden teatterin kirjoittamattomista säännöistä: "Kun olet parvella, älä katso taaksesi."

Tämän illan naurupläjäys olikin Franca Ramen ja Dario Fon alunperin vuonna 1983 ensi-iltansa saanut Avoin Liitto - Lähes levällään (Coppia aperta, quasi spalancata). Aikoinaan Italian sensorit lätkäisivät tälle K18-leiman, kun prologina oli Franca Ramen Raiskaus-monologi (Lo Stupro) omakohtaiseen kokemukseen perustuen. Raiskauksia tällä kertaa ei nähty.

Nopeatempoisessa farssissa aviovaimoa esitti Mari Turunen ja aviomiestä Jukka Leisti. Kolmantena näyttelijänä olikin sitten teatterin yleisö, joille tämä aviopari kertoi stoorinsa. Tämäkin liitto paljastui avoimeksi, kun tarinan edetessä saimme sitten seurata tapahtumien vyörytystä sivusta, tai minä ja vaimoni tietysti tällä kertaa yläilmoista.

Avoin liitto kolahti minulle ja vaimolle. Johtuikohan se siitä, että meillä oli vasta hääpäivä? Kaksitoista vuotta naimisissa. Eli se on ilmeisesti tusinahääpäivä. Mutta kieltämättä Leistin ja Turusen näyttelemä pariskunta muistutti melkoisesti minua ja vaimoa. Pitkä parisuhde. Suhteen arkipäiväistyminen. Piristyksen etsintä. Tämän illan kantavia teemoja. Ja en voinut kun repeillä, kun Mari Turunen huutaa miehelleen:

"MENE EDES KYLPYHUONEESEEN PIEREMÄÄN!!

Minulle on myöskin noin sanottu. Minä samaistuin kiihdyksissä piereskelevään aviomieheen. Masentavaa.

Kun alussa vaimo yritti nirhata itseään, niin lopussa asetelma kääntyikin päinvastaiseksi. Koko näytelmä tapahtui vaaleassa huoneessa. Huone oli askeettinen, vaalea, lähes huomaamaton. Sisustus ei vienyt huomiota illan päätähdiltä. Mutta jokaisella huoneen tavaralla oli kuitenkin jokin käyttötarkoitus. Jopa sillä sulaketaululla.

Leisti ja Turunen olivat upeita pariskuntana. Heidän ilmeitä oli hauska seurata. Kun aviovaimo avautui miehelleen, niin mies luki italialaista sanomalehteä niin, että yleisö näki hänen ilmeensä. Kuten pitkässä parisuhteessa, tärkeintä ei ollutkaan se, mitä sanotaan, vaan se, mitä jätetään sanomatta.

Miehen ehdottoma avoin suhde on okei aina siihen asti, kunnes vaimokin ryhtyy toteuttamaan sitä. Sitten kuvioon tuleekin mustasukkaisuus. Onko se mies hyvä sängyssä? Onko se mies viisaampi? Onko se mies koulutetumpi? Mutta yksi virhe uudestakin miehestä löytyi. Aviomies oli siitä tiedosta hyvin onnellinen. Ja jälleen oli aika uuteen riitaan. Aviomiehen pikkupoika kasvoi mustasukkaisuudessa ja aviovaimon pikkutyttö taas silloin, kun hän soitteli rakkaansa säveltämän oodin kännykällään. Onko näin, että pitkässä parisuhteessa nainen on venuksesta ja mies anuksesta?

Tunti 20 minuuttia ilman väliaikoja meni nopeasti nauraessa. Poistuimme vaimon kanssa kotia kohden. Vaimo piti tarinan mustasta huumorista ja vertasi sitä satiirisiin Isä Camillo-kirjoihin.

Itse mietin, olisiko tämä voinut tapahtua Suomessa? Alunperin tapahtumapaikkana oli 1980-luvun Italia, mutta se oli onnistuttu häivyttämään ja siirtämään nykyaikaan. Dialogissa lentelivät Angele Merkel ja talouden taantuma. Mutta jos tässä kolkuteltiin miesten ja naisten stereotypioita, niin suomalainen mies olisi ollut konfliktin kohdatessa kännissä, tappanut perheensä ja mennyt paikalliseen räkälään teon jälkeen ja täyttänyt Seuran krypton kiihtyneessä mielentilassa.

 

Tampereen Teatterin sivuille.