Jos raskaamman rockin suo, kuokka ja Jussi pitäisi nimetä, niin ne olisivat Black Sabbath, Led Zeppelin ja Deep Purple. Nämä kolme bändiä ovat Kulttuurikarppaajan erityisessä suosiossa. Näistä kolmesta bändistä on yksi ylitse muiden. Deep Purple on ollut numero Uno aina Perfect Strangers-levystä lähtien.

Tein äkkinäiset laskelmani. Kulttuurikarppaaja on plopsautettu maailmaan 70-luvun puolessavälin. Deep Purple on soittanut eläessäni Suomessa 19 kertaa. (Jos laskin oikein.) Itse olen käynyt noista keikoista yhdeksässä.

Deep Purple Suomessa Kulttuurikarppaajan olemassaolon aikana (lihavoituina käymäni keikat):

  • (19.8.1987 Jäähalli, Helsinki)
  • (4.3.1991 Jäähalli, Helsinki)
  • 17.11.1993 Jäähalli, Helsinki
  • 21.6.1996 Nummirock, Nummijärvi
  • 29.9.1998 Jäähalli, Helsinki
  • 6.4.2000 Jäähalli, Helsinki
  • 26.11.2003 Jäähalli, Helsinki (Uriah Heepin kanssa)
  • (21.5.2005 Miljoonarock, Tuuri)
  • 31.1.2006 Jäähalli, Jyväskylä
  • (1.2.2006 Jäähalli, Helsinki)
  • (23.5.2007 Jäähalli, Helsinki)
  • (24.5.2007 Jäähalli, Joensuu)
  • 12.8.2008 Jäähalli, Helsinki (Nazarethin kanssa)
  • (13.8.2008 Jäähalli, Kuopio)
  • (17.7.2009 Meripäivät, Kotka)
  • 18.7.2009 Jäähalli, Tampere
  • (7.12.2011 Hartwall-Areena, Helsinki (Neue Philharmonie Frankfurtin kanssa)
  • (1.2.2014 Ouluhalli, Oulu)
  • 2.2.2014 Jäähalli, Helsinki

Yhdeksästä keikasta kolme on ollut ylitse muiden: Vuoden 1993 The Battle Rages On...-kiertueen keikka, jossa oli viimeistä kertaa Ritchie Blackmore Purplen rivissä. Vuoden 2000 keikalla bändi oli aivan uskomattomassa iskussa. Mieleeni jäi erityisesti Jon Lordin Hammond-ongelmat alussa... Woman from Tokyo ja Fireball vedettiin yllättäen sähköpianolla Hammond-teknikon Mickey Lee Soulen pyllistellessä urkukaapin konehuoneen puolella. Ian Gillan spiikkasi heillä olevan ”some organ problems”. Ja hyvä oli myöskin vuoden 2006 Rapture of The Deep-kiertueen keikka. Nämä kolme keikkaa nostan Purple-historiani kärkikahinoihin.

Monet keikoista ovat olleet aika hyviä, ihan hyviä, oikeastaan ihan ookoo :ta ja ei huono-merkkisiä. Siis ei ne huonoja olleet, mutta Purplen keikan kohdalla odotusarvo on vain välillä suhteettoman korkealla. Mutta minun rakkaussuhteeni Purpleen on hieman laantunut noista nuoruusvuosista. Tässä oli pitkä kausi, kun bändi kävi kokoajan Suomessa ja biisilista pysyi suht muuttumattomana. Minulla alkoi olla Purple-ähky. Olin hieman pettynyt 2009 Tampereen keikkaan, jossa bändi kuulosti aika väsyneeltä ja olin jo varma, että tämä on bändin viimeinen Suomen keikka.

Mutta mitäpäs sitten tapahtuikaan? Viime vuonna julkaisi Deep Purple mestarituottaja Bob Ezrinin komennossa Now What?!-levyn. Edellisestä studiolevystä oli kulunut yli seitsemän vuotta. Now what?! sai kriitikoilta yllättävän suopean vastaanoton ja se sai kultalevyn Saksassa, Venäjällä, Puolassa ja Tshekeissä. Mielestäni levy on Purplen parhaimpaa A-ryhmää ja Wanha rakkaus syttyi uudestaan. Keikalle oli taas päästävä.

2.2.2014 Deep Purple oli Helsingin jäähallissa. Edellisen päivänä Purple oli vetäissyt Oulun Ouluhallissa setin. Oulussa yleisöä oli kuulemma ollut n. 2000 ja Helsingissä n. 4000. Deep Purplen keikkojen arviointi fanille on tietysti mahdoton tehtävä. Keikat ovat yleensä hyviä, erinomaisia tai täydellisiä. Enhän minä muuten heitä kuuntelisikaan.

Kulttuurikarppaajaa jännitti kuin reilut 20 vuotta sitten. Tosin minun ja Purplen välille on tullut pieni hajurako. Jos vuoden 93 keikalla minun oli päästävä ihan eteen, niin vuonna 2014 minulle riitti istumapaikka ihan hyvin. Jos Purple on vanhentunut, ovat myös heidän faninsakin. Sen huomaa erityisesti fanipaitojen myyntikojussa. Minä ja moni muu osti Deep Purple-paidan sanoen:

”Suurin mahdollinen koko, kiitos.”

Maailman parhaimmalla bändillä on XXL-kokoiset fanit.

Purple aloitti sekunnilleen klo 21:00. Siinä he olivat. Minun idolini. Jälleen kerran. Näin internetin aikana on tullut monta ikävää asiaa: enää keikkasetit harvemmin tuo mitään yllätyksiä. Jollei ole kiertueen ensimmäinen keikka. Niinpä monet jutut, mitä minä odotin, olin jo Youtubesta nähnyt aikaisemmin. Eli yllätysmomentti jää kokematta.

Siispä Ian Paicen neonvaloin tuunatut rumpupalikat rumpusoolon aikana oli asia, jota osasin odottaa. Ja Aireyn soittama Finlandia. Above and Beyondissa muisteltiin Jon Lordia jne jne. Ei saisi olla liian utelias.

Mutta keikassa oli monta hyvää juttua. Ian Gillanin ääni toimi ihan hyvin. Vaikka joutuikin ramppaamaan kokoajan lavasteiden takana pitstopeilla. Laulajan vanhenemisen takia onkin soolojen pituutta kasvatettu jonkun verran ja jokaisen soittajan soolo-osuudet oli ripoteltu pitkin konserttia. Ehkä olisin kaivannut enemmän kontaktia yleisöön... Laulajamme oli kovin hiljainen välispiikeissään. Uudelta levyltä soitettiin peräti viisi kappaletta. Mikä olikin hyvä juttu. Toisaalta salaa olisin toivonut, että olisivat lisänneet Simple Songin ja Blood from a Stonen. Mutta hyvä näinkin. Keikkasettiin oli tehty yllättävä tiputus, mikä tietysti oli tiedossa: Highway Staria ei soitettu. Vaikka encorena olleessa Roger Gloverin bassosoolossa sillä vähän kiusoiteltiinkin.

Keikan huippuhetket olivat minulle Hard Lovin' Man, The Mule ja uuden levyt biisit. Bändi soitti hyvin, tosin hieman yllätyksettömästi, Gillanin ääni toi sen verran, mikä oli tarpeen, keikkasetti ei ollut itsestään selvien hittien kelausta ja jäähallin äänentoisto oli mukavalla tasolla. Mutta jokin illassa häiritsi. Ja se oli yleisö.

purple-normal.jpg

En tiedä johtuiko asia sunnuntaista vai mistä, mutta yleisö oli omituisen hiljaa. Ylhäältä katsottuna sen huomasi. Muutamat eturivin ihmiset pomppi ja hyppi, niinkuin piti, mutta muuten väki vaan keskittyi joko älypuhelimella kuvaamiseen tai iltalehden sivujen pläräämiseen. Kuvatuista Youtube-videoista näkee selvästi, kuinka bändi soittaa Helsingin jäähallissa toljottavalle keilapallo-rivistölle. Yleisön pää hieman alkoi hytkyä Perfect Strangersin ja Smoke on the Waterin aikana ja toinen jalka saattoi lyödä tahtia Black Nightissa, mutta muuten yleisö oli... perseestä. Tai sellainen kuva minulle jäi. Ja se suoraan sanottuna häiritsi. Bändissä on virtuooseja täynnä ja huonommillaankin Purple on tosi hyvä, niin mitäpä tekee maailman parhaimmaksi sanottu rock-yleisö? Ottaa tietysti kosketusnäyttönsä esille ja katsoo uusimmat Iltatytöt samalla kun hieman pää hytkyy musiikin tahdissa.

Jos maailma olisi oikeudenmukainen, niin bändi voisi saada korvaukset huonosta yleisöstä.

 

Deep Purplen kokoonpano:

Ian Gillan - laulu

Steve Morse - kitara

Roger Glover - basso

Don Airey - koskettimet

Ian Paice - rummut

 

Illan aikana kuulimme:

  1. Intro: Mars, The Bringer of War (Gustav Holst)

  2. Après Vous

  3. Into the Fire

  4. Hard Lovin' Man

  5. Strange Kind of Woman

  6. Vincent Price

  7. Contact Lost

  8. Guitar Solo

  9. Uncommon Man

  10. The Well-Dressed Guitar

  11. The Mule

  12. Drum Solo

  13. Above and Beyond (Dedicated to Jon Lord)

  14. Lazy

  15. Hell to Pay

  16. Keyboard Solo

  17. Perfect Strangers

  18. Space Truckin'

  19. Smoke on the Water

Encore:

  1. Green Onions

  2. Hush

  3. Bass Solo

  4. Black Night