Kulttuuri, tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen. Tämä blogi kertoo Kulttuurikarppaajan loputtomasta vaelluksesta läpi kulttuurin kirjon tyhjiä penkkirivejä uhmaten, ennakkoasenteita vastaan taistellen kirjoittaen jälkipolville näkemästään ja kokemastaan Tampereella, mutta myös lähiplaneetoillakin.

Tässäpä taas teidän oma Kulttuurikarppaajanne. Tampereen seuduilla starttailee talvilomat ihan näillä näppäimin ja itsekin tässä pääsee miettimään, mitäs sitä viikon ajan lasten kanssa tekisi. Tietysti tässä voisi valjastaa heidän ilmaiseksi työvoimaksi minun blogilleni...

Jep. Koulujen lomat ovat aina harmaiden hiusten paikka. Jos niitä olisi. Nimittäin hiuksia. Ja lomaa. Luultavasti minulta löytyy virtuaaliset harmaat karvat. Mutta karppaajan vapaa-ajan ongelmat täyttyvät hyvin supisuomalaisella ja kotikuloisella byrokratialla, jota minun yrityksen perustamiseen liittyy. Karppaajan siviiliminä on kyllästetty A4-saasteella. Onneksi Kulttuurikarppaukseen nyt ei hirmuisesti byrokratiaa liity. Tiedonkulku sormenpäiden ja näppäimistön välillä on täydellistä. Heikoin lenkki on tuo päänuppi. Mutta näillä mennään. Kirjoitan mitä sattuu ja ne jotka eksyvät sivuille, lukevat mitä sattuu. Ja sehän vasta sattuukin. Sattuvasti sanottu.

Mutta nyt horinat seis ja tärkeimpiin aiheisiin. On ilo asua Tampereella. Sen olen nyt Karppaajana huomannut. Rakas mustanmakkararan tuoksuinen ja Timo Jutilan pehmoinen kaupunkimme on varsinainen kulttuurin aarreaitta. Täältä löytyy vaikka mitä. Insinöörimieleni oli tottunut siihen, ettei täällä ole kuin yt-neuvotteluita ja irtisanomislappuja. Mutta kun aloin ravistelemaan jo kyyniseksi muodostunutta maailmankuvaani, niin on tässä kaupungissa paljon hyvääkin. Ja paljon kirjoitettavaa.

Ja nyt näin sujuvalla Karppaaja-aasinsillalla päästiin teattereihin. Näen jo lukion äidinkielen opettajan punakynämerkinnän silmissäni.

Jees. Kulttuurikarppaaja löysi itsensä Tampereen Työväen Teatterin (TTT:n) syyskauden julkistamistilaisuudesta! Siis minä, toistasataakiloinen kalju ja vanheneva ukkeli, jonka teatterikokemukset lienevät lueteltu tämän blogin sivuilta, luettiin tiedotusvälineiden edustajaksi. Vähänkö siistiä. Sanooko kulttuuritoimittaja ”Seksiwau”? Tuskin. Mutta Kulttuurikarppaaja nyt sanoi ja lähti mielellään lontostelemaan kohti Kari... eikun Eino Salmelaisen näyttämöä.

TTT tuo syksyksi yhdeksän (9) uutta ensi-iltaa. Yhdeksän.

Evita (Ensi-ilta 3.9. ja 4.9.)

Urho Kaleva Kekkosen syntymäpäiväksi ensi-iltansa saa Andrew Lloyd Webberin musikaali Evita. Tämän varmasti jokainen tietää ja tuntee. Ja biisitkin ovat tuttuja. Varsinainen suurproduktio Argentiinan omasta rautarouvasta. Luvassa on varmasti visuaalista tykitystä. On tanssijaa. On kuoroa. Tämän jopa Karppaajakin tietää. Ja löytyy muutes allekirjoittaneen levyhyllystä yksi musikaali. Ja se on Lloyd-Webberin Jesus Christ Superstar.

Enemmän täältä.


Yöllisen koiran merkillinen tapaus (Suomen kantaesitys 2.9.)

yollisen_koiran_merkillinen_tapaus_press

(Kuva: Jenni Miettinen / TTT)

Urho Kaleva Kekkosen syntymäpäivän aattona ensi-iltansa, ja Suomen kantaesityksensä, saa Britannian teatterimaailman viime vuoden parhaaksi valittu näytelmä Curious Incident of the dog in the night-time eli härmäläisittäin Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Vieressäni istunut Paljon Melua Teatterista-blogin Katri oli sen verran innostunut tästä, että minusta tuntuu, että Karppaajammekin on nyt tämä käytävä katsomassa. Näytelmässä autistinen Christopher ryhtyy selvittämään naapuritalon Wellington-koiran surmaa. Luvassa on mysteeriä, selviytymistarinaa, erilaisuutta, ulkopuolisuutta jne... Minusta tuntuu, että tämän päivän maailma on nyt työntänyt tämänmoiset autismit, aspergerit sun muut oikein framelle. Olen muutes itsekin käynyt Tampereen kaupungin Nepsy-hankkeen luennoilla. Moderni vanhemmuus on neuropsykologistenkin ongelmien takia tullut haastavammaksi kuin vaikkapa isovanhempiemme vanhemmuus... Silloin vielä luotettiin koivuniemen herran parantavaan vaikutukseen. Mutta tämä näytelmä pitää nähdä.

Enemmän täältä.


Rakkauslaulu (Ensi-ilta 29.8.)

Abi Morganin v. 2011 kirjoittama Lovesong kertoo tarinan pariskunnasta nuorina rakstavaisina ja myös vanhoina, jo kuolemaakin miettivänä parina. Menneisyys ja nykyisyys limittyvät tarinassa. Luulen, että tässä pitää ottaa jo Nessu-pakettikin jo mukaan.

Enemmän täältä.


Vielä ehtii (Ensi-ilta 11.9.)

Vielä ehtii on ”raikas ja railakas uusi komedia” länsinaapuristamme. Tarina yli kahdeksankymppisistä railakkaista ystävättäristä, joille ikä on vain pelkkä numero. Tuttujen näyttelijöiden siivittelemänä luvassa on ikärasismin viskausta romukoppaan. Saimme muutes nähdä lukuharjoituksen yhdestä kohtauksesta ja kieltämättä minun mielikuvani Pikku Kakkosen mummo-Eila Roineesta ja Vielä Ehtii-Eila Roineesta olivat nautittavan ristiriitaiset. Ja varmasti se on näytelmän tarkoituskin.

Enemmän täältä.


Pekka Töpöhäntä (Ensi-ilta 19.9.)

Niin. Tämä oli toinen yhdeksästä ensi-illasta, mikä oli Karppaajalle jo ennestään tuttu. Öhöm... Nolottaa. Ja tämä kaveri pitää teille kulttuuriblogia!!!!

Pekka Töpöhäntä on tuttuakin tutumpi tarina, mutta nyt on siirrettynä ja päivitettynä nykyaikaan Pentti Rasinkankaan musiikkia myöten. Näyttämöllä levyjä tietysti pyörittää DJ Mau55. Luvassa 1770)-meininkiä. Kirjoita 1770) puhelimeesi ja käännä puhelin ylösalaisin. Voit ottaa myös kuvankin sanasta ja tehdä sama manööveri. Mutta Pekka Töpöhäntää suositellaan 6-vuotiaasta ylöspäin.

Enemmän täältä.


Valkoinen (Ensi-ilta 10.9.)

Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen Valkoinen

Enemmän täältä.


Kainon laulu (Ensi-ilta 16.10.)

Kainon laulu on tarina sotalapsista. Katarina on toisen polven siirtolainen ja kertoo äitinsä evakkomatkasta, mikä päätyy länsinaapuriimme. Näennäisen hyväntekeväisyyden maton alle on lakaistu ongelmia, jotka olivat jokapäiväisiä Ruotsiin ja Tanskaan raijatuille sotalapsille. Tositapahtumiin perustuva Urban Lindthin kirjoittaman näytelmän sovittaa Kati Kaartinen.

Enemmän täältä.


Vanhan naisen vierailu (Ensi-ilta 15.10.)

Ooh... Tuire Salenius ekan kerran livenä ja jopa väreissä!!! Karppaaja on otettu. Lapsuudessa tuli kytättyä Reinikaiset pienestä 14” mustavalko-TV:stä. Tämä siksi, kun mustavalko-TV-lupa oli halvempi kuin väri-TV-lupa. Ja kun kanavan sai viritettyä ja antennit käännettyä sojottamaan Jyväskylästä oikeaan suuntaan, niin piti olla varpaillaan, ettei kanavan signaali katoa ja Tuirelle tullut haamukuvia ja hilsemyrsky. Meitä varten oli iltapäivisin television viritysohjeita ohjelma.

Mutta itse asiaan. Tämä on ”laatudraama ja groteski komedia”. Upporikas nainen saapuu työttömyyden riivaamaan kaupunkiin, joka on ollut joskus hänen kotikaupunkinsa. Ajatuksenaan vain yksi asia: KOSTO. Lähtökohta on hykerryttävä. Ja Tuire on Puuma. Isolla peellä. Pakko nähdä.

Enemmän täältä.


Kaikki on kohta hyvin (Suomen kantaesitys 14.10.)

Tarina 1980-luvun homoparista aikana, jolloin AIDS oli uusi juttu. Ensi-illoissa on nyt trendikkäitä teemoja. On Autismia, sotalapsia ja homoja. Mitä se kertoo ajastamme? Ehkä nyt vasta uskalletaan näistä asioista puhua. Näytelmän on kirjoittanut ruotsalainen kirjaili ja myös Mark Levengoodin aviopuolisona tunnettu Jonas Gardell.

Enemmän täältä.

Yhdeksän ensi-iltaa, joista kaksi Suomen kantaesitystä. Syksy näyttää hyvältä Tampereella... Pirun hyvältä...