Mistä lie ovat muusikoiden lempinimet iskostuneet päähän? Jos Paul McCartney on Vanha Banjosilmä, niin Ian Anderson on taas Hullu Huilumies. Ian Andersonista puhuttaessa ei voi välttyä miehen Jethro Tull-menneisyydestä. Jethro Tullin uusin studiolevy on jo vuodelta 1999, tosin bändi julkaisee tasaisin väliajoin livelevyjä ja käy kiertueella.

Jos Jethro Tull on ollut jäähdyttelyasteella, niin bändin nokkahahmo Ian Anderson on vielä levyttänyt ja käynyt studiossa. Uusin soololevy Thick as a Brick 2 oli jopa arvostelumenestys ja sitä myytiin mukavia määriä. Ja tämän levyn takia Herra Anderson olikin tiistaina Tampereella.

Ian Andersonin Thick As A Brick- kiertue kiersi usealla paikkakunnalla Suomessa. Ennen Tamperetta oli Helsingin, Lahden ja Turun keikat.

Yhtyeen kokoonpano:

Ian Anderson (huilu, akustinen kitara ja laulu)

Ryan O’Donnel (laulu, tanssi)

David Goodier (basso, kellopeli)

Scott Hammond (rummut, lyömäsoittimet)

Florian Opahle (sähkökitara)

John O’Hara (hammond, kosketinsoittimet). 

Käpyttelin hyvissä ajoin Tampere-talolle Dressmannin Rolling Stones T-paita ylläni. En ollut siis kovinkaan katu-uskottava. Tampere-talolla hiippailikin minua huomattavan vanhempaa väkeä. Keski-ikä taisi olla viidenkympin hujakoilla. Olin siis kerrankin poikanen. Ja minusta oli hellyttävää nähdä vanhoja hippejä, jotka sulloutuvat ikivanhaan, rispaantuneeseen ”Too old to Rock’n’roll, Too old to young” - paitoihin. Tampere-talolla oli mielestäni aika väljää. Olisiko lippujen hinta (70€) tai kolme muuta keikkaa Suomessa karkoittanut väkeä?

Ovet avattiin iltakahdeksan maissa. Pian tulikin kuulutus, ettei teknisten ongelmien takia taustavideoita pystytty esittämään. ”Ian Anderson pahoittelee tilannetta.” Tämä ei kyllä luvannut hyvää. Illan aikana oli tarkoitus esittää kaksi konseptialbumia: Jethro Tullin Thick as a Brick ja Ian Andersonin tekemä jatko-osa Thick as a Brick 2. Mainoksen teksti nyt lupaili liikaa: ” Kiertuekonserteissa on läsnä myös teatterielementtejä ja multimediaa.” Saimme nähdä nyt sitten  lapsinero Gerald ”Little Milton” Bostockin tarinan ilman multimediaa. Tämä hieman harmitti, kun olin kurkkinut Youtubesta, mitä kaikkea oli luvassa.

Myös keikan aloitus oli hyvin hämmentävä. Bändin soittajat olivat pukeutuneet ruskeisiin Uuno-takkeihin ja lätsöihin. Saimme katsella viitisen minuuttia heidän siivoamistaan ja pölyjen pyyhkimistä lavalla, kunnes keikka rävähti käyntiin.

Keikka oli jaettu kahteen osaan: Ensiksi soitettiin kokonaan Thick as a Brick tämän jälkeen vartin tauko ja sen jälkeen Thick as a Brick 2 kokonaisuudessaan. Ja aivan lopuksi Encore.

Alkuperäinen Thick as a Brick on siis Jethro Tullin levytys vuodelta 1972. Olen onnistunut välttelemään kyseistä levyä. Johtuen varmaankin siitä, että levyllä on periaatteessa vain kaksi kappaletta. (Noihin aikoihin levyn puolta piti nimittäin kääntää…) Ja vaikka levy irvaileekin progemusiikille, niin omissa korvissa se on aivan selvä proge-levy. Niin hyvässä ja pahassa.

Ja keikalla tämä tuli huomattua. Bändi soitti hyvin. Taitavasti. Pakollisia sooloja ja tilutuksia nähtiin. Ian Anderson on aina Ian Anderson. Mutta jotain uupui. En tiedä oliko väärä ympäristö tällaiselle musiikille. Vai oliko taustavideon uupuminen syynä? Vai olisiko minun pitänyt nuoleskella jotain kärpässientä päästääkseni tunnelmaan? Vai johtuiko vieressäni istuvasta naisesta, joka mussutti kokoajan Sisu-pastilleja.

Konseptilevyjen ikäviä puolia on se, ettei yleisön ja yhtyeen välillä tule ns. normaalia suhdetta, vaan siinä sitten me pällistellään. Ja yritetään taputella jossain välissä. Yllätyksekseni ensimmäisen puoliajan positiivisia asioita oli osan lauluosuuksista laulanut näyttelijä Ryan O’Donnel. Miehellä on todella upea ääni ja kieltämättä useissa kohdin hän kuulosti aivan nuorelta Andersonilta. Hra Anderson on näemmä siirtynyt vuorotteluvapaalle. Kun O'Donnel hoiteli lauluosuuksia, Anderson sai keskittyä huiluunsa.  Minua myös vähän hihitytti, kun jossain vaiheessa O’Donnel luki lavalla PROG-lehteä.

 

 

Puoliajalle mentäessä olin mietteliäs. Pitäisikö olla peräti pettynyt? Mutta sitten tapahtui puoliajan herääminen. En tiedä kävikö Aurinkokuningas herättämässä jengin ja yleisön, mutta Andersonin uusin levy kuulosti näin livenä ensikuulemalta todella hyvältä. Siis kun kuulee livenä hyvän levyn, jota ei ole koskaan kuullutkaan, niin se on melkoinen elämys.  Ja pakottaa ostamaan kyseisen levyn. Varmaan vielä jossain Anttilan Ale-laarista löytyy. Mutta Thick as A Brick 2 kuulosti maukkaalta ja tällä puoliajalla Anderson tarvitsi paljon vähemmän tuuraajia. Esimerkiksi Banker Bets Banker Wins on ehdottomasti myöhempien aikojen pyhien Ian Andersonien terävimpiä biisejä. Klassikkoainesta.  Itse asiassa koko levy olisi voinut yhtä hyvin olla Jethro Tull-levy. Hiljaa konserttia seurannut yleisö heräsi vihdoin ja lopullinen voitto tuli Encoressa, mikä oli mikäs muu kuin Locomotive Breath. Hieno lopetus hieman kaksijakoiselle illalle. Unelias ensimmäinen osa ja aivan mieletön toinen puoliaika. Ja lopulta voitto jatkoajalla. Poispäin kävellessä hyräilin Tullin tutumpia klassikkoja Tullikamarin tienoilla. Illan ahkeruus-palkinnon saivat Tampere-Talon vahtimestarit, jotka kävivät heristelemässä sormea niille, jotka yrittivät kuvata älypuhelimella. Itse onnistuin aika hyvin kuvissani. Kjäh.