Kulttuurikarppaajalla vähän painoi edellispäivän Procol Harumin konsertti, kun oli taas aivan toisenlaisen elämyksen vuoro. Tällä kertaa oli vuorossa Edward Taylorin jännäri Kylmä Murha Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä. Minun ikäluokan veronmaksajille Edward Taylor on tuttu Knalli & Sateenvarjo-radiohupailuista. Itselläni on jokainen jakso arkistoituna odottaen nostalgia-hetkeä perinteisen Britti-huumorin kanssa.

Mutta tällä kertaa en ahtautunut radioon vaan siirsin ruhoni teatterin puolelle ja oikeastaan tätä iltaa olinkin odotellut. Edward Taylor on varma valinta. Tähän ei Karppaajankaan tarvitse venyä, vaan voin keskittyä teatterista nauttimiseen. Tällä kertaa en ollut ajoissa paikalla, vaan ennen h-hetkeä, minun oli kiidätettävä tyttö harrastusten pariin. Kuten partiolaisten isien motto kuuluukin: Partiolaisten vanhemmat ovat aina valmiina. Tämän aktin tehtyäni, kohti teatteria, mutta ei sen yli, kaivelin lippua taskustani ja etsin paikkani. Nyt ei ollut Sisu-pastillin tuoksua ilmassa, vaan ihmiset yskivät ja joku Vicks-kurkkukarkki tuntui olevan tämän kertainen teatterimakeinen. Yhden pastillin jopa bongasin istuimeni jalan vierestä.

Pian esitys alkoikin. Tapahtumapaikkana oli käsikirjoittaja Harry Kentin (Esa Latva-Äijö) ja hänen vaimonsa Emman (Elina Rintala) luksuskoti Englannissa. Lavastuksessa suurimman huomion kiinnitti hienosti tehty parveke, josta tuli sellainen Winter Wunderland-tunnelma. Myöhemmin selvisikin, että parveke näytteleekin tässä näytelmässä suurta roolia.

Ensimmäisessä näytöksessä kehiteltiin juonta ja tutustuttiin hahmoihin. Verkkaiseen tahtiin. Jutun juju piilee Harryn ja hänen yhtiökumppaninsa Paul Riggsin (Jukka Leisti) dialogissa. Harry on jokapaikan höylä, ahkera duunari ja Paul taas... boheemi taiteilija jonka suhde nestemäiseen rakastajattareen ei käy epäselväksi. Jukka Leistillä on tässä hykerryttävä rooli Paulina. Vaikka tämä ei ole puhdas komedia, niin kyllä Leisti on kuin nakutettu Riggsinä. Hyvin viihdyttävä hahmo. Itselläni oli ongelmia saada oma mielikuva Tuttiritarista ja hänen uljaasta ratsustaan, Rusinantesta, pois päästäni. Ja Elina Rintala Emmana käy välillä huseeraamassa ja tarjoilemassa herrasväelle teetä. Jos Kulttuurikarppaaja näkisi päiväunia, niin Emma varmasti esiintyisi niissä.

Jotenkin Paulista tuli minulle mieleen, että varmaan jokaisella on meillä samanlainen tuttu. Aluksi vaikuttaa hauskalta vitsinikkarilta, mutta kun pääsee ihmisessä pintaa syvemmälle, rupeaakin hänen olemus ärsyttämään. Itse painat niska limassa töitä ja Paulin kaltaiset sitten oikovat mutkat suoriksi. Ja todennäköisesti menestyvätkin itseäsi paremmin. Paulit vievät kaikki naiset. Paulit vievät kunniat. Paul ei tee mitään muuta kuin "ajatustyötä" ja hän pitää muita vain duunareina. Melkein sellainen tyyppi, että tekisi mieli tappaa tai ainakin poistaa Facebook-kavereista.

Jos ensimmäinen näytös on köröttelyä ja valoihin pysähtymistä kokoajan kytkintuntumalla, niin väliajan jälkeen tahti muuttuu aivan tyystin. Kun Kulttuurikarppaaja oli tottunut hitaaseen ja rauhalliseen juonen kehittelyyn, niin nytpä minun piti pitää hatusta kaksin käsin kiinni. Ja Tatjana huivistaan.

Tässä vaiheessa mukaan tulee myös mainio tarkastaja Egan (Matti Hakulinen). Nyt alkoi olla niin tuttua Tayloria, että Karppaajallakin oli hyvä olla. Enpä ole ennen kokenut sitä, että yleisö huutaa ja kirkuu kohtausten takia. Ja näytelmän loppukohtaus oli jo niin päätön Frankie-boyn laulaessa My Waytä, että alettiin olla jo Tarantinon tontilla.

Itse tykkäsin tästä erityisesti. Todella viihdyttävä, jännittävä, kutkuttava... Musiikkina vilahti Genesistä, mistä olin hyvin otettu. Mutta pari kysymysmerkkiäkin jäi. Kuten mitä teki kuollut lokki parvekkeella? Viime aikoina Tampereen teatterilla on lokkeja vilahdellutkin näyttämöllä.