Kulttuurikarppaaja otti itseään niskasta kiinni ja lähti teatteriin Tampereen ulkopuolelle. Teatteria on Tampereen ulkopuolellakin. Uskokaa tai älkää. Ja tällä kertaa vuorossa oli UIT:n Ilosofian oppitunti Hakaniemen Arena-näyttämöllä. Eli kyseessä on revyy ja mennään hyvin perinteisen komedian puolelle. Komediaa, mikä on kadonnut tyystin television puolelta. Itse muistan omasta lapsuudestani velipuolikuut, Pertsa Reposen komediasarjat, Spedet ja Veskut... Ja mitä kaikkea silloin oli. Ja mustavalkoisesta 14 tuuman matkatelkkarista näkyi molemmat valtakunnan kanavat. Viiden aikoihin illalla tuli television viritysohjeita ja puolenyön aikoihin Maamme-laulu. Ja kuitenkin tarjontaa oli tarpeeksi. Etenkin lauantain saunapäivät oli yhtä juhlaa. Saunottiin illalla ja piti nopeasti korvan taustat pestä ja varpaanvälit, jotta ennättäisi Lottoarvontaan, Urheiluruutuuun, Velipuolikuuhun sekä Benny Hill Show'hun.

 

Ajat ovat muuttuneet kolmessakymmenessä vuodessa. Lauantait ovat tärkeitä vieläkin televisiokanaville, mutta huumori on muuttunut. Lavasteet ovat muuttuneet pelkiksi puhuviksi päiksi, jotka yrittävät kertoa vitsejä viikon uutistapahtumista. Poliittinen satiiri loistaa poissaolollaan. Tai ne ovat sekoittuneet puhuvien päiden höpötyksiin. Huumorista on tullut hyvin oman aikansa näköistä, kertakäyttökamaa, jota ei pysty useimmiten katsomaan vuosien jälkeen. Huumori on muuttanut muotoaan. Tosin yleisökin on vaihtunut ja muuttunut. Monille riittää naurattamiseen Youtuben kissavideot.

 

En tiedä onko tämä nostalgian värittämää haikailua, mutta usein tulee katseltua vanhoja pätkiä noilta komedian kulta-ajoilta ja tulee sitä miettineeksi, miksei tämänmoista enää tehdä?! Töllöttimestä edellisen kerran omaan huumoriin on iskenyt Ihmebantu, mutta siitäkin on aikaa.

 

Okei. Tämä oli siis alkusoittoni tämänkertaiselle epistolalle. Löytöretki perinteisen huumorin ytimeen. Televisiosta on tämä siis kadonnut. Rippeitä löytyy Internetistä ja omista muistilohkoista ohimon seutuvlsta. Mutta UIT jatkaa tätä revyyperinnettä vielä kunniakkaasti. Yritän olla mainitsematta sanaa ”Rillumarei” tässä yhteydessä, mutta nyt se siis pulpahti näppikseltäni ja peli on menetetty. Kuvitelkaa tähän jatkoon Repe Helismaa, Esa Pakarinen, Kipparikvartetti jne jne...

 

UIT ja Hakaniemi. Koska Karppaaja pyyhkälsi läpi pölyisen moottoritien aina Tampereelta asti, niin nälkähän siinä tuli. Ennen esitystä Cafe Talo ja Talon avoin burger, jossa lihakin tuli suoraan Esse Highland-tilalta. Ja viereisessä pöydässä Kristiina Halkola juttelee toisen tunnetun näyttelijän kanssa, jonka nimeä en saa nyt millään mieleen. Mutta ääni on sen verran tuttu, että syöminen vaikeutuu sen verta, kun mietin, kuka ihme toi olikaan. Melkein teki mieli pyytää laittaa televisiota lujemmalle.

 

(Kuva: UIT/Janne Mikkilä)

 

Okei. Aivot tietysti oli laitettava narikkaan ja narikkalappu kourassa etsimään omaa istumapaikkaa Arena-näyttämön katsomosta. Ikäjakaumasta sen verran, että olin varmaan ainoa, jonka ei tarvinnut tihrustella istuimen paikkanumeroa sekuntia pidempään. Eli nostalgia ja perinteinen revyymeininki puree varttuneempaan väkeen.

 

Kuulen Jukka Virtasen ja Marjatta Leppäsen äänet, jotka kehoittavat sulkemaan kännykät. Totellaan. Oppitunti sai alkaa. Tuttua, turvallista, nostalgista... ja hauskaa. Näillä sanoilla voi Karppaaja kuvailla näkemääni kahta oppituntia, joiden välissä oli sitten välitunti, jonka aikana sai sitten sitä kahvia ja pullaa. Lavalla oli jättimäiset ilosofian oppikirjat, jotka hallitsivat esitystä. Käsikirjoittaja-ryhmä on valtava ja nimekäs. Oma suosikkini Seppo Ahtikin näytti olevan mukana. Musiikista vastasivat Jean S ja kuulimmekin tuttuja kappaleita UIT-tyyliin sanoitettuna uudestaan. Paino oli The Beach Boys- ja The Kinks-tyyppisessä vanhemmassa musiikissa. Hieman häiritsi se, ettei sanoista oikein meinannut saada selvää. En tiedä, oliko vika tekniikassa, vai alkaako ikä jo tehdä Karppaajallekin tepposet.

 

Näyttelijöistä huomion vei kyllä Puntti Valtonen. Ei mahda vaan mitään. Vaikka Puntti on kieltämättä joukkiosta ”Kuka ei kuulu joukkoon”-osastoa, mutta hän on aina arvosteluasteikon ulkopuolella. Omissa atmosfääreissään. Puntti Valtosen Timo Soini oli yliveto. Ja nyt muuten selvisi, mikä on Soinin soittoääni kännykässä. Lähes yhtä hyvä oli Sari Siikanderin Jutta Urpilainen. Huomaatte heti, että minä tykkään poliittisesta huumorista. Vakava poliittisen satiirin puutostila onkin ollut vuosikaudet. Hyvin on osattu myöskin päivittää näitä hahmoja, kun Urpilainen valitteli jo paria päivää aikaisemmin ollutta migreeniään. Arto Nybergin kampaus irroitti naurut. Ja sketsi, joka perustui tuttuihin rakkauslauluihin oli oivaltava. Ja selvisi, mitä Kokoomuksen kesäjuhlissa olisi tarjottu...

 

Nykypolitiikassa on sen verta herkullisia hahmoja, että näistä voisi monet muutkin hämmentää kuin UIT tai telkkarin puhuvat päät.

 

Parituntiseen mahtui tanssia, laulua, sketsejä, glamouriakin... Siis UIT:n tavaramerkkejä. Ja sitä tarvitaankin. Pakoa todellisuudesta. Ja monet meistä joutuisi kyllä tenttimään ja kyntämään Ilosofian opinnot vielä moneen kertaan välttävillä arvosanoilla.

 

UIT on menossa tällä Ilosofian oppitunti-revyyllään pienelle kiertueelle:

 

• 8.6. Tampere-Talo, Tampere

• 10.6.-11.6. Kuopion jäähalli, Kuopio

• 13.6.-15.6. PowerPark, Härmä

 

Ja tämä oli huomioitu oppitunnin aikana. Manselaiset, savolaiset ja härmäläiset oli sujautettu opintokokonaisuuteen. Tamperelaisten sketsi oli hatunnosto Fakta Homma!-meiningille. Kummeli mainittiin monta kertaa.

 

Ilosofian oppitunti toimi. Kukaan katsojista ei varmasti odottanut mitään korkeakulttuurista Tsehovilaista syleilyä, vaan perinteistä viihdettä, josta on taantuma-aikana ollut jo pulaa. Niinkuin sanoin (tai en sanonut, vaan kirjoitin aikaisemmin) tuttua ja turvallista, mutta hauskaa. Ja kaiken lisäksi elävänä tämä toimii paremmin kuin kotisohvalta katsottuna. Vaikka olisi ollut minkälainen pakastevihannes nenässä poikittain. Onnea maakuntien valloitukseen, UIT ja treenatkaahan vielä sitä Tampereen murretta. Vaimo ei ollut ihan vakuuttunut. Nääs!