Karppaajalla vaihteeksi teatteri-ilta. Ja olipas hauskaa jutella todellisen teatterifanin kanssa. Istuin Teatterikärpäsen puraisuja-blogin kirjoittajan viereen. Tunnistustehtävä oli helppo: löydä viiksimekkoinen nainen. Helppo nakki. Ja mikä helpotus meikäläiselle. Olen potenut jostain syystä vasemman vieruspaikan tyhjyys-ongelmaa. Tosi monessa teatterijutussani on vasemmanpuoleinen paikka mun vieressä ollut tyhjä. Olen välillä miettinyt, onko minun vasen kainalo jotenkin syypää tähän. Nyt sillä puolella oli siis Teatterikärpänen, mutta taas hänen toinen vieruspaikka, vasemmalla, oli pelottavan tyhjä. Mutta oli kyllä hauska nähdä ekaa kertaa hänet ja jos mä menen Hoo Moilasena tämän kertaiseen juttuun, niin Kärpänen oli katsonut FST:ltä Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin-minisarjan. Ehkäpä minä taas teen sit toisinpäin: katson ekana tämän Kaikki on kohta hyvin ja sitten hommaan jostain DVD:n...


Tiistaina 14.10. sai Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa Suomen kantaesityksensä Jonas Gardellin käsikirjoittama ja Miika Murasen ohjaama Kaikki on kohta hyvin (Ömheten). Se on tarina Rasmuksen (Juha-Matti Koskela) ja Benjaminin (Severi Saarinen) rakkaudesta 1980-luvun Ruotsissa ja Tukholmassa. Ja jos tarkennetaan, niin rakkauden viimeisistä hetkistä. Rasmus on sairastunut AIDSiin ja se oli 1980-luvulla samanlainen asia kuin Ebola nykyään. Jos nyt on ollut Ebola-hysteriaa tai joku vuosi sitten lintuinfluenssa-hysteriaa, niin 1980-luvulla oli sitten AIDS-hysteria. Puhuttiin hinttirutosta. Jokaisen oli kuoltava yksi kerrallaan.


Olin 80-luvulla ala-asteikäinen. Uutiset oli täynnä AIDSia. Keskisuomalainen oli yhtä AIDSia. Valituissa Paloissa oli AIDS-juttuja. Ja kaiken paniikin keskellä oli elettävä. Koulussamme oli ulkovessat. Koska olimme ovelia, niin ei käyty välitunneilla vessassa, vaan kesken tunnin. Keskeytyi kivasti opetus heti viiden minuutin jälkeen. Tarttuuko AIDS, jos vedän tuosta ilmasta roikkuvasta ketjusta tuotokseni huuhtelun takia? Uskallanko istua tuolle renkaalle?


Tai jos ajatellaan vaikka tuota lintuinfluessaakin, niin silloin oli kättelykiellot virastoissakin. Piti muistaa yskiä oikein ja virastoissa oli kylttejä ”Täällä emme kättele.” Tuntuu, kuin ihmisiltä katoaa järki, kun jotain tämänmoista tapahtuu. Saako pyyhkiä kyyneleitä paljain käsin vaiko pitääkö siihenkin olla kumihanskat? Niin... Tavalliseen influenssaan kuolee Suomessa vuosittain 500-2000 henkilöä. AIDSiin on kuollut Suomessa vuosina 1980-2013 n. 300 henkilöä.


Kaikki on kohta hyvin on Karppaajan ensimmäinen näytelmä, jossa pääroolissa oli homopari. Kolmen lapsen isänä mennään minulle kovin tuntemattomalle alueelle, mutta kyseessä ei ollut onneksi Village Peoplemaista klisheilyä tyyliin öljytty mies odottaa vuoteessaan, milloin valimossa työskentelevä mursuviiksinen nallekarhu saa yövuoronsa tehtyä. Vaan homopari näkyi aivan tavallisena parisuhteena. Pian 14 vuotta on Karppaajallakin parisuhdetta takana, niin siihen kuuluu mököttelyä, riitelyä, lohduttelua ja vakuuttelua toiselle, että rakastan sinua silloinkin, kun olet ruma ja ryppyinen. Siis tämä näytelmä sopisi niin hyvin heille, joille on vaikeata sulattaa ihmisten erilaisuus.


1980-luku näkyi ja kuului ja melkein olin jo unohtanut, kuinka jännää olikaan, kuka pääsi vastailemaan ensimmäisenä, jos perheen puhelin sattui soimaan. Minä vastasin aina muuten näin: ”Kuusi-kolme-kaksi-kaksi-viisi-kolme, sukunimellä, etunimi puhelimessa”


Jännitettä luo lohduton kuolemantuomio, mutta myös se, mitä mieltä muut ovat homoudesta ja Rasmuksen sairaudesta. Rasmuksen vanhemmat tulevat kylään ja heillekin pitää asiasta kertoa. Harald, Rasmuksen isä (Vesa Kietäväinen), on hiljainen vanhan kansan murahtelija, jonka ulkoinen olemus muistuttaa yllättävän paljon Jörn Donneria. Sisäinen pelleni jo melkein mielessään imitoi, kun näin Haraldin: ”lukeminen kannattaa aina!” Sara-äiti (Minna Hokkanen) on taas sellainen elohopea-huseeraja, jolle tärkeintä on, että jääkaapissa on ruokaa ja jos vaikeita asioita pitää kohdata, niin ensiksi keitetään kahvit. Vanhemmuuden vaikeus. Mitä sinä tekisit, jos kuulisit poikasi olevan kuoleman sairas? Mitä sinä tekisit, jos kuulisit poikasi olevan homo? Mitä muut ajattelisivat jos kuolinilmoituksessa on oman poikasi poikaystävän nimi? Kysymyksiä. Näytelmässä tämä luo ristiriitoja, mutta kuitenkin alta paistaa kyllä rakkaus. Tosin peittyneenä hinttiruttoyhteiskunnan alle.


kaikki_on_kohta_hyvin_pressi4-normal.jpg

Kuva Kari Sunnari / TTT

Helpolla Kaikki on kohta hyvin ei katsojaansa päästä. Nessuja kuluu isommaltakin ukolta, mutta samalla antaa paljon ajattelemisen aihetta. Monet asiat ovat muuttuneet 80-luvulta parempaan suuntaan, mutta paljon on vielä tehtävää. Ehkäpä maailma muuttuu paremmaksi. Ehkä jo Ebola-kohun jälkeen, kunnes tulee seuraava kohu.