Tämänkertainen Karppauskohteeni vei minut Tampereen Teatterin päänäyttämölle. Vuorossa oli Marc Camolettin Älä pukeudu päivälliselle. Ohjauksesta vastasi Mikko Viherjuuri, joka vastasi muuten myös vuoden 1993 TT:n versiosta. Ilmassa oli siis selvää nostalgiaakin. Farssin juoni oli hauskuudessaan ja nopeatempoisuudessaan jopa karppaajalle haastavaa seurattavaa. Minulla on tietenkin hyvin insinöörimäinen selitys, jonka kuulette nyt: Älä pukeudu päivällisessä on kuusi henkilöä: kolme miestä ja kolme naista. Jos kuvitellaan, että kaikki henkilöt sutinoisivat jokaisen kanssa, saisimme 15 erilaista paria. Laskussani oletin, että sutinoimisella tarkoitetaan sutinoimista toisen ihmisen kanssa sukupuolesta välittämättä. Jos menemme perinteisellä sukupuoliajattelulla, variaatioita olisi vain yhdeksän. Mikä on sekin Karppaajalle vaikea käsittää.

Bernard (Ville Majamaa) ja Jacqueline (Elina Rintala) asuvat vanhasta maatalosta kunnostetussa asunnossa parin tunnin ajomatkan päässä Pariisista. Bernard ja Jacqueline ovat aviopari. Mutta Bernard on päättänyt pyytää salarakkaansa Suzannen (Maruska Verona) viikonlopuksi kylään, koska oletti Jacquelinen menevän äitinsä luo. Mutta asiat eivät menneetkään sitten kuin Yle Femillä esitettävässä koko perheen hyväntuulisessa makasiiniohjelmassa ja oli otettava Plän B käyttöön: Bernardin kaveri Robert (Jukka Leisti) saa näytellä hemaisevan Suzannen rakastajaa. Mutta Robert luulee Suzannen olevan Susette (Mari Posti), joka todellisuudessa onkin viikonlopuksi palkattu Cordon Bleu-kokki. Ja Bernard ei taas tiennyt sitä, että Jacquelinella ja Robertilla on vipinää... Nämä ongelmat ratkaistaan yksinkertaisesti: Susette kutsuu Jacquelinen silmien edessä Roberttia enoksi, mutta ei silloin, kun Bernard on paikalla. Susette näyttelee siis muutoin Robertin rakastajaa eikä kokkia. Ja Suzanne saa luvan näytellä kokkia, vaikka taidot tuskin riittävät edes leipien nostoon Lidlin paistopisteestä. Tilannetta ei helpota yhtään Robertin ihastuminen Suzanneen. Ja vaikeusastetta lisää Susetten mies George (Markus Thure), joka on lihanleikkaaja ja prätkäkundi, joka uhkaa tappaa mahdolliset rakastajat...

Kuva: Harri Hinkka / Tampereen Teatteri

Suurinpiirtein noin meni insinöörin epätarkkuudella juoni ja jos farssin määritelmä on ”komedia, jonka viihdyttävyys perustuu väärinkäsityksiin, yhteensattumiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, loppua kohden kiihtyvään juoneen”, niin tämä oli juuri sitä ihteään. Yleisön puolella sai nauraa ja eipä voinut kuin ihailla roolisuorituksia. Tuntui, kuin jokainen oli luotu rooliinsa! Nautittava parituntinen, jossa ei kyllä ollut yhtään suvantovaihdetta. Paitoja kastui uskomattomalla tahdilla. Uskoisin Del Monte-miehenkin sanovan farssille "KYLLÄ!"

Insinöörimieltäni kutkutti myös lavasteiden suuret hammasrattaat, jotka toivat mieleeni lyhyen, mutta ah, niin kiihkeän uran Katsan suunnitteluinsinöörinä, jolloin sain palkkani seuraavista hammasvälitykseen liittyvistä termeistä: moduuli, hammasluku, hampaan leveys, hampaankorkeus, hampaan pään korkeus, hampaan tyven korkeus, jako, jakohalkaisija, päähalkaisija, tyvihalkaisija, tyvivälys sekä kylkivälys.