Kulttuurikarppaajan tämän kertainen karppaus meni jälleen teatterin puolelle ja luvassa olikin draamaa. Tampereen Työväen Teatterin Rakkauslaulu Kellariteatterissa. Ja luvassa oli siis ensi-ilta. Tässä Karppaajalla on ollut melkoista matalalentoa viimeajat. Yrityksen perustaminen ja sen pyörimisen yrittäminen, sekä beibe. Eli vapaa-ajan ongelmia ei ole, kun sitä ei meinaa olla. Siinä mielessä teatteri-ilta tulikin varsin mukavaan saumaan. Pakkokatkaisu kaikelta hässäkältä.
Haastetta oli nyt yllinkyllin. Illan draama? No ei se ehkä ollut pahin, vaan ennen teatteria nauttimani gruusialainen kaalilaatikko. Minä ja vaimo olemme olleet naimisissa jo 13 vuotta ja tunnettu muutaman vuoden vielä sen päälle. Ja kun miehen ikä alkaa raksuttaa pian neljääkymmentä, niin elämässä tapahtuu jänniä asioita. Huomaan syöväni pakasterasiasta tähteitä, jotka täytyy tuhota luonnonmukaisin menetelmin. Nyt oli siis vuorossa gruusialainen kaalilaatikko. Sitä jäi melkoinen rove ylitse, kun huomasimme, että kyseinen ruoka ei sopinut ollenkaan vauvalle. Beibi ulisi kokoillan vatsaansa ja päästeli erinäisiä savupatsaita kestovaippojen läpi. Eli vaimo ei voinut syödä tätä, niin kauan kuin imettää, eli sen sitten syö Kulttuurikarppaaja. Vauvan pierut tuoksuvat syreenin kukalta, mutta Karppaajasta ei voi sanoa samaa.
Tämä oli valinta. Joko vauvan ilmavaivat tai minun. No minä en huuda samalla tavalla vatsaani kuin beibe. Olen hiljainen suomalainen mies. Ulisen sitten blogissani. Syötyäni laatikon, tajusin yhden asian: minähän menen teatteriin. Ja Abi Morganin Rakkauslaulu on luultavasti äänimaailmaltaan hyvin minimalistinen ja hiljainen!!! Eli mun vatsaäänet kuuluvat varmasti pienen ja intiimin salin päästä päähän!!! Mun ainoa toiveeni oli, että illan aikana olisi lukemattomia patarumpusooloja. Tai sitten illan huippukohdassa, joka tulee moottorisahalla pärisyttämään. Tai joku Hamino Tattoo-tyylinen varuskuntasoittokunta tulisi oikealla hetkellä pelastamaan teatteribloggaajaa hädästä. Laittaessani parempaa Menneniä kainaloon, kuulin uutisissa vielä, kuin Venäjä uhkailee kaasuhanojensa kanssa. Huokaus. Ovikin pamahti, kun tilasin hissin meidän kerrokseen.
Mutta talvisodan hengessä, minä menin kohti teatteria ja ensi-iltaa. Kellariteatteri olikin minulle näyttämönä ennestään tuntematon. Ilmassa oli siis myös pientä jännitystäkin. Ja hauskaa tässä illassa oli myös se, että yksi pääosanesittäjä on itseasiassa Karppaajan naapuri!!! Toivon hartaasti, ettei gruusialainen kaalilaatikko olisi häirinnyt ensi-iltaa pahemmin.
Mutta nyt kaalilaatikot syrjään ja päivän aiheeseen.
Piirros: TTT/Anne Sillanaukee
Rakkauslaulun (Lovesong 2011) kirjoittajanut brittiläinen Abi Morgan (s.1968) naputteli tekstejään pitkään pelkästään omaksi huvikseen, ennenkuin uskalsi näyttää niitä muillekin. Morganin kynästä ovat lähteneet Rakkauslaulun lisäksi mm. Thatcheristä kertova elokuva Rautarouva (2011) ja vaikkapa näytelmä Dynamiittisiru (2003).
Kyseessä on siis varsin tuore teksti. Ja nyt Tampereellakin. Rakkauslaulu on kertomus avioparista, Maggiesta ja Billystä ja heidän vuosikymmeniä kestäneestä avioliitostaan. Avioliittoon on kuulunet tiukkoja asioita: luopumista, venymistä, mustasukkaisuutta, rahahuolia... Mutta itse tarina on nerokkaasti rakennettu, niin että aviopari nuorena ja siiten elämän ehtoopuolella kulkevat limittäin. Hymyilytti, kun vanha Billi antoi nuorelle Billylle tulitikut tupakkaansa varten.
Tarinan alussa tuntui siltä, että vanhat Maggie & Billy olivat kateellisia nuorille Maggielle ja Billylle. Kun on vuosikymmeniä ollut yhdessä, niin huomaa ison huushollin olevan hiljainen. Kaikki sanat on jo sanottu. Kaikki tarinat on jo kerrottu. Persikoitakaan ei jakseta enää kerätä ja vanha riippumattokin on jo lahonnut. Lääkereseptit tulevat vain vahvemmiksi ja vahvemmiksi. Pian apteekkireissuun olisi tarvittu jo avopakettiautoa, jotta kaikki lääkkeet olisivat mahtuneet kyytiin. Miten tähän tilaan on tultu? Ystävät ovat kadonneet. Tuntuu kuin vanha vinyylisinkku olisi jäänyt paikoilleen kiertämään yhtä kehää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen vuosikymmenten ajan. Jos halusi jonkun, joka kuunteli, niin silloin oli hyvä jutella ystävän puhelinvastaajaan äänimerkin jälkeen.
Tuli mieleen legendaariset Astrid Lindgrenin sanat, kun hän täytti 90-vuotta: ”Vanheneminen on pelkästään paskamaista.”
Kuva: TTT / Kari Sunnari
Kun taas nuorena oli elämä edessä. Kaikki oli yhtä juhlaa. Suuret odotukset. Suuret suunnitelmat. Kaikki näyttivät ruusuiselta. Kaikki asiat tehdään yhdessä. Rakastuminen on ihanaa ja nuori rakkaus on heittäytymistä. Ei vielä tarvinnut laittaa pakkelia naamaan tuntikausia, eikä ajatella poskihampaiden tarkkaa harjaamista, jotta jotain jäisi jäljelle itsestä. Kuolema on pelkkä haamu jossain kaukaisuudessa. Mutta ehkä sentääs tuhkausta voisi miettiä. Miksei noita nuoruuden aikoja saa enää takaisin?
”En pyyhi tasoja tiskin jälkeen. En tiskaa. En syö. En. Jos syön, syön suoraan jääkaapista, lusikalla, sormin jos siltä tuntuu. Jäistä piirasmössöä.”
Itseänikin katsomossa kävi sääliksi vanhaa pariskuntaa, kun taas nuorilla tuntui menevän hyvin. Mutta ajan kuluessa, kun alkoi molemmat pariskunnat tulla tutuiksi, niin vaaka alkoi kallistua toiseen suuntaan: nuoret Maggie ja Billy riitelivät kokoajan. Alkoi olla mustasukkaisuutta sekä kateellisuutta. Elämä ei mennytkään kuin Strömsössä. Kun taas vanhat Maggie & Billy täydensivät toistensa sanat lauseisiin. Maggie ompeli Billyn nappipaidasta irronneen napin paikoilleen. Billy taas auttoi Maggieta, missä järjestyksessä lääkkeet tuli popsia. Kun on vuosikymmeniä yhdessä, niin parisuhteeseen tulee syvyyttä, jonka saa vain elämällä sen elämän. Mitä tahansa se nyt onkaan. Kuinkas ollakaan: nyt nuoret olivat kateellisia vanhalle pariskunnalle. Jos lempibiisi vinyylillä jää junnaamaan yhteen kohtaan, niin asian voi korjata lataamalla se iPodiin.
Rakkauslaulu on neljän vahvan näyttelijän juhlaa. Rakkauslaulun vanhana pariskuntana näyttelivät Jaana Oravisto ja Pentti Helin, jotka ovat tosielämässäkin aikuisten oikeesti pariskunta. Maggieta nuorena näytteli Heidi Kiviharju ja Billyä Janne Kallioniemi. Tippa linssissä ja hengitystä pidätellen Karppaajakin oli katsomossa. Isonkin ukon olisi pitänyt varustautua Nessu-paketilla mukaan. Tai hätätilassa siivutetulla Putin-juustolla. Rakkauslaulu ei ollut surullinen ollenkaan, vaan se tarina on hämmästyttävän lumoava.
Vanheneminen ei ole pelkästään paskamaista, vaan se on myös kaunista.
Kommentit